Hyppää sisältöön

Turvakodille töihin? Kasvava Oulun turvakoti hakee uusia kriisi- ja väkivaltatyöntekijöitä

Oulun ensi- ja turvakoti ry:n ylläpitämä Oulun turvakoti kasvattaa perhepaikkojaan kahdella. Perhepaikkojen lisäyksen myötä myös tuki- ja ohjaushenkilöstön määrää vahvistetaan. Tämän vuoksi turvakodilla on nyt haettavana toistaiseksi voimassa oleva kriisi- ja väkivaltatyöntekijän tehtävä 1.4.2026 alkaen sekä kaksi määräaikaista tehtävää ajalle 1.4.–31.12.2026.

Lisäksi turvakodilla on haettavana kaksi vanhempainvapaan sijaisuutta. Näistä toinen on yötyöntekijän tehtävä, joka alkaa huhtikuun alkupuolella. Toinen on kaksivuorotyö ja se alkaa toukokuun puolivälissä. Näiden lisäksi turvakodilla on haettavana useampi kriisi- ja väkivaltatyöntekijän kesäsijaisuus, jotka ovat yhtä lukuun ottamatta ajalle 1.6.–23.8.2026. Yksi kesäsijaisuus on ajalle 1.4.–23.8.2026.

Oulun ensi- ja turvakoti ry on voittoa tavoittelematon lastensuojelujärjestö. Järjestömme asiantuntijuus rakentuu vauvatyön, väkivaltatyön sekä eroauttamis- ja tapaamispaikkatyön vahvaan ammatilliseen osaamiseen. Autamme vuosittain lähes 2000 perhettä.

Turvakodit tarjoavat välitöntä kriisiapua, ympärivuorokautista turvattua asumista sekä akuuttiin tilanteeseen liittyvää psykososiaalista tukea, neuvontaa ja ohjausta. Palvelua tarjotaan lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille henkilöille ja perheille. Kriisi- ja väkivaltatyöntekijät vastaavat turvakodin arjen sujumisesta (sisältää myös kodinhoidollisia tehtäviä), palveluohjauksen- ja neuvonnan antamisesta turvakodissa oleville tai sinne soittaville asiakkaille ympäri vuorokauden sekä suunnitelmallisesta yksilötyöskentelystä lapsi- ja aikuisasiakkaiden kanssa.

Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetussa laissa tai terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/1994) määritelty sosiaali- tai terveydenhuollon korkeakoulututkinto. Edellytämme hakijoilta hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja päätöksentekoon. Kokemus kriisi- ja/tai väkivaltatyöstä katsotaan eduksi.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa. Tehtävään valitun tulee esittää nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote ennen tehtävän vastaanottamista. Oulun ensi- ja turvakoti ry käyttää tehtävissä koeaikaa.

Tarjoamme työn tueksi hyvän työyhteisön, säännöllisen työnohjauksen ja konsultaation sekä mahdollisuuden osallistua monipuolisesti työtä tukeviin koulutuksiin. Oulun ensi- ja turvakoti ry tarjoaa työterveyshuollon ja henkilöstöetuna on muun muassa liikuntasetelit. Oulun ensi- ja turvakoti ry noudattaa yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Kriisi- ja väkivaltatyöntekijän palkkaluokka on G25.

Ilmoita selkeästi hakulomakkeessa, mikäli olet kiinnostunut vain jostakin tietystä tehtävästä. Lisätietoja ja hakemukset tehtävään vain sähköpostilla osoitteeseen: katja.rounioja@oetk.fi.

Haastattelut tehtävään järjestetään viikoilla 7, 8, ja 9. Haastattelukutsut lähetetään haastatteluun valituille viikolla 5.