Nuorten terveiset aikuisille kevään perjantaiporinoista: ”Älkää vaatiko liikaa”

Perjantaiporinoissa kysyimme painemittarin avulla nuorilta, minkä verran he tuntevat kuormitusta kouluvuoden lähetessä loppuaan ja mikä siihen voisi auttaa. Kuva: Sirpa Huotari
Perjantaiporinat on pop up – tyyppinen kohtaaminen koulun pitkällä välkällä. Ensimmäiset porinat pidettiin Pohjankartanon koululla jo v.2020 – 2022 toteutetun Ragestop hankkeen aikana. Ideana on hetkeksi aikaa pysähtyä pohtimaan jotain ajankohtaista, nuoria koskettavaa teemaa. Ajatukset kerätään näkyville post it- lapuille tai vaikkapa suoraan lakanalle kirjoittamalla, jolloin keskustelusta tulee yhteinen, vaikka ollaan eri aikaan paikalla. Toiveena on, että keskustelu jatkuu vielä omissa porukoissa tai koulun aikuisten kanssa.
Kevään perjantaiporinoiden aiheet nousivat kahden viimeisimmän nuorisobarometrin pohjalta. Nuoruuden kolme vuosikymmentä (2024) tarkasteli nuorten vastausten muutoksia 30 vuoden aikana. Havainnot pähkinänkuoressa kertovat, että nuorten tulevaisuususko on romahtanut, kiinnostus politiikkaa kohtaan on kasvussa ja tyytyväisyys taloudelliseen tilanteeseen on laskenut. Vuonna 1998 vastaajista 52% piti erittäin tärkeänä, että heillä on 35 ikävuoteen mennessä perhe ja lapsia. Vuonna 2024 näin vastasi vain 38%.
Perjantaiporinoissa kysyimme: ”Kun asiat menevät hyvin, mitä sinulle kuuluu, kun olet 35v?
On ollut ihan super kiva käydä kertomassa omia mielipiteitä ja nähdä myös mitä muut miettii.erään nuoren palaute perjantaiporinoista
Uusin Nuorisobarometri ”Ihan paineissa” kartoitti 15 – 29 vuotiaisiin nuoriin kohdistuvia odotuksia ja heidän kokemiaan paineita. Julkaisussa annetaan myös politiikkasuosituksia ja vedotaan siihen, että nuorten hyvinvointi on nostettava päätöksenteon keskiöön. Jatkoimme porinoissa samalla teemalla ja kysyimme nuorilta, miten kotona ja koulussa olevat aikuiset voivat tukea nuoria ja onko terveisiä päättäjille. Kysyimme, mistä voit kiittää ja mitä toivoisit aikuisilta. Kerroimme, että vastauksista kootaan aikuisille yhteinen kirje, joka julkaistaan Oulun ensi- ja turvakodin somekanavilla. Alla lunastamme lupauksemme.
Nuorten kirje aikuisille
”Kiitos siitä, että on ihmisiä, keitä oikeesti kiinnostaa ja haluaa hyvää. Ootte mukavia. Kyselette kuulumisia ja miten mulla menee. On mahdollista puhua omista asioista.
Yritätte kysellä, vaikka en kerrokaan kaikkea. Koetatte auttaa, vaikkette osaa. Yritätte parhaanne. Tuette mun tunteita ja päätöksiä. Välitätte ja autatte kun on vaikeaa. Tuette suurissa asioissa.
Kiitos, että on mahdollisuus harrastaa, on kavereita, saan ruokaa. Täällä on kivaa. Olen elossa. Toivoisin että kaverini ovat elämässäni loppuun asti. Toivon, että pääsen ammattikouluun ja saan töitä. Saan mielenrauhan.
Toivon aikuisilta ymmärtämistä. Älkää vaatiko liikaa nuorilta. Ei olisi niin tärkeää saavuttaa jotain tai olla taitava. Ettei tarvitsisi koko ajan suoriutua. Pitäis kuunnella enemmän jos on asiaa ja ottaa meijät tosissaan. Toivon että vanhempani kuuntelisivat minua ja että minun kanssa oltaisiin enemmän kotona.
Koulussa toivon, ettei olisi niin paljon kokeita ja asioita. Ei kokeita esim heti lomien jälkeen ja ettei tarvis koko ajan stressata jotain. Tasaisemmin kokeita, ettei kevään viimeiset kokeet jää ihan loppuun ja tule kiire. Vähemmän vaikeita läksyjä. Lisää lomia. Toivon myös ulos parempia ulkoiluvälineitä, parempaa ruokaa ja hedelmiä kouluun, että vois käyttää puhelinta ja että palkataan opettajia, jotka ei oo ilkeitä.
Toivon että nuorten mielipiteitä otettais enemmän huomioon päätöksissä. Toivon uutta hallitusta ja lisää rahaa nuorten mielenterveyspalveluihin.
Toivon, että tulee kesä ja loma alkaa.”